Aikuisten appelsiiniglögi ja täysin turhat minitalot


Onko sinulla liikaa aikaa? Tarvitsetko tekemistä, jolla saat tunnit täyteen ja fiiliksen, että olet saanut jotain “fiksua” aikaiseksi? Klikkasit tiesi oikeaan paikkaan! Tässä sinulle ohje itse valmistettuun glögiin ja pienen pieniin piparitaloihin, jotka maistuvat hyvältä, näyttävät kivalta ja eivät ole missään määrin tarpeellisia. Glögin ja pipareiden kanssa on myös mukavampaa kauhistella sivusta Bläk fraidein kulutusjuhlaa, joka ei myöskään ole missään määrin tarpeellinen.

Appelsiiniglögi

7,5 dl punaviiniä
2,5 dl appelsiinimehua
90 g ruokokidesokeria (noin 1 dl)
2-3 kanelitankoa
4-5 tähtianista
1 rkl kokonaisia neilikoita
1 kpl vaniljatankoa
appelsiininkuorta
tuoretta inkivääriä

Kuumenna appelsiinimehua ja sokeria kattilassa, kunnes seos kiehahtaa ja sokeri on kokonaan liuennut mehuun. Nosta liedeltä jäähtymään. Ota appelsiinin kuoresta 2-3 muutaman sentin levyistä suikaletta veitsellä. Inkivääripalanen saa olla noin peukalonpään kokoinen, kuori se veitsellä ja pilko muutamaan osaan. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet mehun sekaan. Laita myös tanko mehuun. Kun mehu on jäähtynyt vähintään huoneenlämpöiseksi, lisää punaviini ja mausteet kattilaan. Anna maustua ainakin yön yli jääkaapissa. Jos haluat voimakkaammin mausteista glögiä, anna maustua pidempään. Tarjoile kuumana appelsiinisiivun ja piparitalojen kera.


Pipareiden ja pikeerin reseptit löydät täältä. Puolita resepti, ellet toivo pipari-lähiötä keittiöösi. Tässä sinulle tulostettavat kaavat taloille, jos et halua tuhlata rahaa muotteihin. Kaikilla meistä on varmasti tarpeeksi tavaraa.

Suosittelemme leikkaamaan pienet yksityiskohdat vasta pellillä, jotta et menetä hermojasi heti kättelyssä - jätä kiroaminen talojen kokoamiseen ja koristeluun. Pipareiden alkuperäisestä reseptistä poiketen kauli taikina 2-3 millimetrin paksuiseksi ja paista piparitalojen osia vain noin 4 minuuttia, sillä ne palavat helposti.

Anna osien jäähtyä tasaisella pinnalla ja kokoa talot sulatetulla sokerilla. Peitä paistinpannun pohja kidesokerilla ja kuumenna, kunnes sokeri on kauttaaltaan sulanut. Pidä kokoamisen ajan paistinpannua liedellä pienimmällä lämmöllä, jotta sokeri ei kovetu. Anna koottujen talojen jäähtyä ennen koristelua.

Vinkki! Dippaile yksi kiinnitettävä sivu kerrallaan, sillä sokeri jämähtää hyvin nopeasti.


Kulutusvapaata viikonloppua!

- A & S -

 

Kommentit

Suositut tekstit